Levyosiot tarkoittavat levyn jakamista osiin. Jokainen osa on jaon jälkeen riippumaton muista. Tätä voi verrata seinien pystyttämiseen talossa; jos lisäät huonekaluja yhteen huoneeseen se ei vaikuta muihin huoneisiin.
Mikäli koneessasi on jo käyttöjärjestelmä (Windows95, Windows NT, OS/2, MacOS, Solaris, FreeBSD) ja haluat tunkea Linuxin samalle kiintolevylle, joudut luultavasti tekemään levyosiot (disk partitions) uudestaan. Yleisesti ottaen, mikäli muutetaan levyosiota jossa jo on tiedostojärjestelmä, tuhotaan samalla kaikki levyosiolla ollut tieto. Tästä syystä pitäisi aina tehdä varmuuskopio ennen kuin levyosioihin kosketaan. Käytetään taas vertausta talosta ja seinistä: jos siirrät seinää, kantaisit varmaan kaikki huonekalut pois tieltä ettet riko niitä (tai seinää).
GNU/Linux tarvitsee ainakin yhden levyosion itselleen. Yhdessä levyosiossa voi olla koko käyttöjärjestelmä, sovellukset ja henkilökohtaiset tiedostot. Useimpien mielestä myös sivutus-osio (swap)[3] on välttämätön, vaikka tämä ei välttämättä pidäkään paikkaansa. "Swap" on käyttöjärjestelmän työtilaa, sen avulla järjestelmä voi käyttää halpaa levytila "näennäismuistina" (virtual memory). Sijoittamalla sivutusalueen omaan levyosioonsa Linux voi käyttää sitä huomattavasti tehokkaammin (on mahdollista pakottaa Linux käyttämään tavallista tiedostoa sivutusalueena, mutta sitä ei suositella).
Useimmat haluavat kuitenkin GNU/Linux:lle enemmän kuin pienimmän mahdollisen määrän levyosioita. On kaksi syytä jakaa tiedostojärjestelmä useaan pienempään levyosioon. Ensimmäinen on turvallisuus. Jos tiedostojärjestelmä sattuu turmeltumaan, vaikutus yleensä rajoittuu yhteen levyosioon. Näin ollen pitää korvata (varmuuskopioilta joita olet huolellisesti tehnyt) vain osa järjestelmästä. Ainakin on syytä harkita juuriosion "root partition" luomista. Tässä osiossa on järjestelmän välttämättömimmät osat. Mikäli mitkä muut osiot tahansa turmeltuvat, voit silti käynnistää GNU/Linuxin korjataksesi järjestelmän. Näin voi välttää järjestelmän asentamisen alusta alkaen.
Toinen syy on yleensä tärkeämpi yrityskäytössä, mutta on enemmänkin
riippuvainen koneen käyttötarkoituksesta. Olettakaamme jonkin ohjelman
pillastuvan ja ryhtyvän täyttämään levyä. Mikäli ongelman aiheuttavalla
prosessilla on pääkäyttäjän oikeudet (root privileges, järjestelmä varaa osan
levystä vain pääkäyttäjälle), voi levy äkkiä täyttyä. Tämä ei ole hyvä juttu,
koska käyttöjärjestelmän on käytettävä tiedostoja (sivutusalueen lisäksi)
moneen tarkoitukseen. Pulma ei edes välttämättä ole paikallista alkuperää.
Esimerkiksi roskaposti (spam) voi helpostikin täyttää levyosion. Käyttämällä
useita levyosioita suojataan järjestelmä monilta tämänkaltaisilta ongelmilta.
Jos käytetään sähköpostia vielä esimerkkinä, sijoittamalla
/var/spool/mail omalle levyosiolleen suurin osa järjestelmästä
toimii roskapostista huolimatta.
Ainoa oikeasti harmillinen piirre useiden levyosioiden käytössä on, että etukäteen on vaikea tietää mitkä tarpeet ovat. Mikäli levyosio on liian pieni on joko asennettava järjestelmä uudestaan tai jatkuvasti siirreltävä tiedostoja jotta liian pieneen osioon saadaan tilaa. Toisaalta, mikäli levyosio on liian iso, menee hukkaan levytilaa jota voitaisiin käyttää muualla. Levy on nykyään halpaa, mutta miksi viskoa rahaa menemään?
On tärkeää päättää minkälaista laitteistoa olet tekemässä. Tästä määräytyy levytilan tarve ja se miten kiintolevyjen osiot kannattaa tehdä.
Debian tarjoaa muutaman oletusarvoisen "malliasennuksen" ("Profile", katso Valitse malliasennnus, Kohta 7.19) helpottamaan valintaa. Malliasennukset ovat ohjelmapakettien joukkoja. Joukkoon kuuluvat ohjelmapaketit merkitään automaattisesti asennettaviksi.
Jokaiseen yksittäiseen malliasennukseen liittyy valmiiksi asennetun järjestelmän koko. Vaikka et käyttäisikään näitä malliasennuksia, ovat edempänä esitetyt tiedot tärkeitä antamaan osviittaa levyosioiden koosta.
Seuraavat ovat joitakin malliasennuksista (tai itse keksittyjä) kokoineen:
Muista etteivät yllä mainitut levytilan käytöt huomioi muita tiedostoja joita
yleensä koneissa on, kuten käyttäjien tiedostot, sähköpostit ja muu data. On
parasta varata levytilaa runsaasti omille tiedostoille ja datalle. Erityisesti
Debianin /var-osio sisältää paljon tilatietoa.
dpkg-tiedostot (tieto kaikista asennetuista paketeista) voivat
helposti viedä 20MB; logit ja muut huomioiden pitäisi varata ainakin 50MB
/var:lle.
Linuxin levyjen ja levyosioiden nimet ovat erilaiset kuin muissa käyttöjärjestelmissä. Levyosioita tehtäessä on tiedettävä Linuxin käyttämät nimet. Tässä on nimeämiskäytännön perusteet:
/dev/fd0.
/dev/fd1
/dev/sda.
/dev/sdb ja niin edelleen.
/dev/scd0, tunnetaan myös nimellä
/dev/sr0
/dev/hda
/dev/hdb
/dev/hdc ja /dev/hdd. Uusissa
IDE-ohjaimissa saattaa olla kaksi kanavaa, jolloin ne toimivat kuin kaksi
ohjainta.
Kunkin levyn osioihin viitataan lisäämällä kymmenjärjestelmän numero levy
nimeen: /dev/sda1 ja /dev/sda2 tarkoittavat
ensimmäistä ja toista levyosiota järjestelmän ensimmäisellä SCSI-levyllä.
Tässä esimerkki elävästä elämästä. Olettakaamme järjestelmässä olevan 2
SCSI-levyä, yksi SCSI-osoitteessa (SCSI ID) 2 ja toinen SCSI-osoitteessa 4.
Ensimmäinen levy (osoitteessa 2) on siten nimeltään sda ja toinen
sdb. Jos sda -levyllä on 5 levyosiota (2 primary ja
3 logical), ne ovat nimeltään sda1, sda2,
sda5, sda6 ja sda7 (koska loogisten
osioiden numerointi alkaa 5:stä). Samalla tavalla nimetään sdb
-levy ja sen osiot.
Huomaa: mikäli on kaksi SCSI-ohjainta (SCSI host bus adapters), levyjen järjestys saattaa olla sekava. Paras ratkaisu tässä tapauksessa on katsoa käynnistyksen ilmoituksia, olettaen että tiedät levyjen mallit.
Kuten edellä kuvattiin, kannattaisi ehdottomasti olla erillinen pieni juuriosio
ja suurempi /usr levyosio, mikäli levyllä vain on tilaa.
Esimerkkejä on edempänä. Useimmille käyttäjille riittää aluksi mainitut kaksi
levyosiota, erityisesti mikäli käytössä on yksi pieni levy, koska jakaminen
useisiin osioihin saattaa tuhlata tilaa.
Joissakin tapauksissa saatetaan tarvita erillinen /usr/local -osio
mikäli on aikomus asentaa useita ohjelmia jotka eivät tule Debian
levitysversion mukana. Mikäli koneesta tulee sähköpostipalvelin, saattaa olla
tarpeen luoda /var/spool/mail erillisenä osiona. Usein on hyvä
ajatus sijoittaa /tmp omalle levyosiolleen, esimerkiksi 20 tai
32MB kokoisena. Mikäli asennat palvelinkonetta jossa on paljon
käyttäjätunnuksia, on erillinen iso /home osio yleensä eduksi.
Ylipäätään levyosiot vaihtelevat konekohtaisesti käyttötarkoituksesta riippuen.
Hyvin monimutkaisiin tilanteisiin on syytä lukea Multi Disk
HOWTO. Tuo ohje sisältää yksityiskohtaista tieto joka enimmäkseen
kiinnostanee Internetpalveluntarjoajia ja palvelinkoneiden pystyttäjiä.
Mitä tulee sivutus-osion kokoon, asiasta ollaan montaa mieltä. Yksi peukalosääntö joka toimii hyvin on käyttää sivutukseen yhtä paljon levytilaa kuin on keskusmuistia, vaikkakaan ei taida olla hyötyä yli 64MB:n sivutus-osiosta useimmisssa käyttötarkoituksissa. Se ei myöskään pitäisi olla pienempi kuin 16MB useimmissa tapauksissa. Näihin sääntöihin on tietysti poikkeuksia. Mikäli yrität ratkaista 10000 yhtälön yhtälöryhmää koneessa jossa on 256MB keskusmuistia, saatat tarvita Gigatavun verran (tai enemmänkin) sivutustilaa.
Esimerkiksi kirjoittajan kotikoneessa on 32MB keskusmuistia ja 1,7GB:n IDE-levy
/dev/hda. 500MB:n DOS osio on /dev/hda1 (olisi
pitänyt pistää 200MB kun ei sitä koskaan käytetä)[Joo joo, niin ne kaikki
sanoo. Suom. huom.]. 32MB:n sivutus-osio on /dev/hda3 ja loput
(noin 1,2GB /dev/hda2) on Linux osiota.
Levyosiot voi tehdä joko ennen Debianin asennusta tai asennuksen aikana. Mikäli koneessa käytetään vain Debiania, pitäisi levyosiot tehdä asennuksen yhteydessä (``Tee kiintolevylle levyosiot'', Kohta 7.5). Mikäli koneessa on enemmän kuin yksi käyttöjärjestelmä, pitäisi yleensä tehdä kunkin käyttöjärjestelmän levyosiot käyttöjärjestelmän omilla työkaluilla.
To be written.
tapio.lehtonen@iki.fiajk@debian.org